torstai 23. heinäkuuta 2015

Kun vuorille haluat mennä nyt..!



Oli kesäkuun puoliväli ja takana oli alkukesän koskiseikkailut  ja –kisailut Muoniojoen aalloissa. Juhannus odotteli jo nurkan takana, joten oli sopiva aika matkata pohjoiseen kohden Norjan mäkiä. Maan mäet olivat jo osin tuttujakin, mutta kesälaskut vielä kokematta. Jesseen ( Elinan auto, joka tarjoaa yösijan ja kuljettaa sisällään mukisematta kahden reissaajan tavarat ja ottaa siihen lisäksi kevyesti vaikkapa pari kajakkia pyörien kylkeen ) pakattiin perusnorjavarustus eli sukset, patikkakengät ja pyörät. Tarkoitus oli etsiä kesämäkiä laskettavaksi, onhan kesä tunturihiihtäjälle ja tunturikiikkujalle aivan liian pitkä vain rannalla makoiltavaksi.

Jesse valmiina lähtöön.

Ensimmäinen stoppi otettiin Signaldalenissa sijaitsevan Baraksen juureen. Tämä tunturi oli ollut molempien mielissä ja katseissa jo pitkään. Tunturihiihtäjä oli sen ohittanut laakson toiselta puolen kerran jos toisenkin huiputusaatokset mielessä. Tunturikiikkuja puolestaan oli jo päässyt Baraksen rinteille kurvittelemaankin, vaan ei ylös asti. Oli siis enemmän kuin helppo päätös laittaa aamulla tossut jalkaan ja sukset selkään ja lähteä patikalle kohti huippua.
Alkupatikan jälkeen löydettiin lunta enemmän kuin pelkkiä laikkuja ja olisi melkein voinut kuvitella hiihtävänsä huhtikuun hangilla. Lumitilanne oli siis hyvä, mutta ei vain olekaan mikään helposti lähestyttävä tuo Baras. Tämä tunturikaveri oli kutsunut ystävänsä tunturituulen kylään juuri tuona tiistaipäivänä. Vissiin oli vähän huonompi päivä tunturituulella, sen verran ärhäkästi puhalteli menemään. Tuuli puolestaan oli tuonut mukanaan ystävänsä sadepilven, joka on melko harmaa kaveri. Näin se keli joskus asettaa haasteita kulkijan matkalle ja niin vain kävi, että huippu jäi muutaman hassun askeleen päähän. Signaldaleniin oli ja on siis palattava! Huiputuskuoharikin jäi taskuun avaamattomana.

Taidevenytys.
Tuosta ja tuosta..


Sole ko ylös vaan sitte.
Maisemia matkalta.
Laaksonäkymät.
Melkein-huiputtajat.

Lisää lunta löydettiin Sjufjelletiltä. Ja ai että, mitä liisteriä löydettiinkin! Mutta ilo ei ollut tämän näköinen ollenkaan vaan vielä parempi, kun alastullessa saavutimme puurajan. Lumi oli täydellistä kesäfirniä ja laikkuja tuntui löytyvän kaikkialta. Ja jos laikkua ei ollut, niin otettiin vähän vauhtia mättäältä. Sellaista se kesälasku on.

Pikku venyttelyhetki.
Ylös.

Sjufjelletillä.

Jylhät maisemat.
Laikkuja on. On.

Vaikka suksenpohjia ei liikaa voikaan kuluttaa, niin päätettiin vaihtaa lajia välillä pyöräilyyn. Suuntana oli tunturi lähellä Tromssan kylää. Hyvä keli, hyvä seura, ei hyttysiä, vuoret ja meri näkyvissä – ei muuta kuin polkemaan. Huomattiin vaan matkan varrella, että pyöräilyyn löytää ihan uusia ulottuvuuksia, kun etsiytyy hiukan kosteammalle alustalle eli suolle. Tai kun valitsee pyöränrengastakin kapeamman polun, jossa on kivi siellä toinen täällä. Lisää elämyksiä saa myös lumenviipymien ylityksistä ja vuolaiden kevätpurojen kahlaamisista.

Maastopyöräilemässä.
Norjalainen pyöräparkki.
Vesieste.

Polulla.

Pyöräpäivän jälkeen palattiin taas ruotuun ja otettiin sukset alle. Tromsdaltinden oli silmiemme edessä ja oli siis aika lähteä suksipatikalle. Lomalaisella kun sitä aikaa on, niin valitsimme maisemareitin saadaksemme nauttia aurinkoisesta ja tuulettomasta päivästä pisimmän kaavan kautta. Ja voihan pojat ja tytöt, että nautittiiinkin! Hiihtoreitiltä aukeni huikaisevat maisemat Tromssan kylälle ja Tromsdaltindenin toisella puolella sijaitseviin vuonoihin. Ja kun oli aika kääntää sukset alaspäin, vieläkin paistoi aurinko, niin taivaalla kuin kasvoillammekin. Laskulumi oli melkein kutosen loskaa asteikolla yhdestä kuuteen, vaan pettämättömät sivakat meidät alas toi. Tonnikalapasta ja kaupasta afterskijätskit - päivä oli nukkumaanmenoa vajaa valmis.

Maisemareitillä.

Tromsdaltinden.
Tromssa.

Wuhuu!!
 

Kaiken tämän harrastamisen välissä vietettiin ikimuistoinen juhannus henkeäsalpaavan kauniilla paikalla Lyngenin kärjessä, Lyngstuvalla. Koko päivän henkeäsalpaavuutta ei vähentänyt se, että aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja tunturituulikin oli lempeä kuin juhannusaattona sopii olla. Näin hienon päivän ratoksi kiipesimme Russelfjelletin huipulle matkalla nauttien retkestä ja hetkestä. Niin kesä ei tälläkään huipulla vielä ollut etteikö huipulta olisi lumienkeleitä löytynyt.  

Kesän merkkejä.
Huiputtajat.
 
Lumienkelit.

Pikkupatikka kävelevän jukeboksin perässä toi juhlapaikalle musiikin siivin. Ja tässä leirissä ei mitään pussipastaa sitten syötykään. Alkupaloiksi grillattiin maissit ja ananakset, sitten päästiin hampurilaisiin käsiksi. Omomom, mansikoita makusteltiin sellaisenaan. Mutta sitten. Reissukaverimme Jani taikoi rinkastansa kakun mansikkahilloineen, kiiveineen ja kermavaahtoineen. Huhhuh, aikamoisen makoisaa. Päivä oli ollut täydellinen.

Jukeboksi.
Lyngstuva.
Ok telttapaikka.
Ai että!

Leppoisan letkeä kesäreissumme Norjaan päättyi vesisateeseen, oli siis aika lähteä kotiin hymy huulilla. 


Norja oli sen verran inspiroiva maa, että vanhojen harrastusten lisäksi löysimme monta uutta lajia. Pysy mukana blogimme matkassa, niin saatat kuulla ja nähdä niistä lisää! 

Vuoriterveisin Elina ja Jenni














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti