Oli kesäkuun
puoliväli ja takana oli alkukesän koskiseikkailut ja –kisailut Muoniojoen aalloissa. Juhannus
odotteli jo nurkan takana, joten oli sopiva aika matkata pohjoiseen kohden
Norjan mäkiä. Maan mäet olivat jo osin tuttujakin, mutta kesälaskut vielä
kokematta. Jesseen ( Elinan auto, joka tarjoaa yösijan ja kuljettaa sisällään
mukisematta kahden reissaajan tavarat ja ottaa siihen lisäksi kevyesti vaikkapa
pari kajakkia pyörien kylkeen ) pakattiin perusnorjavarustus eli sukset,
patikkakengät ja pyörät. Tarkoitus oli etsiä kesämäkiä laskettavaksi, onhan
kesä tunturihiihtäjälle ja tunturikiikkujalle aivan liian pitkä vain rannalla
makoiltavaksi.
|
Jesse valmiina lähtöön. |
Ensimmäinen stoppi
otettiin Signaldalenissa sijaitsevan Baraksen juureen. Tämä tunturi oli ollut
molempien mielissä ja katseissa jo pitkään. Tunturihiihtäjä oli sen ohittanut
laakson toiselta puolen kerran jos toisenkin huiputusaatokset mielessä.
Tunturikiikkuja puolestaan oli jo päässyt Baraksen rinteille kurvittelemaankin,
vaan ei ylös asti. Oli siis enemmän kuin helppo päätös laittaa aamulla tossut
jalkaan ja sukset selkään ja lähteä patikalle kohti huippua.
Alkupatikan jälkeen
löydettiin lunta enemmän kuin pelkkiä laikkuja ja olisi melkein voinut
kuvitella hiihtävänsä huhtikuun hangilla. Lumitilanne oli siis hyvä, mutta ei
vain olekaan mikään helposti lähestyttävä tuo Baras. Tämä tunturikaveri oli
kutsunut ystävänsä tunturituulen kylään juuri tuona tiistaipäivänä. Vissiin oli
vähän huonompi päivä tunturituulella, sen verran ärhäkästi puhalteli menemään. Tuuli
puolestaan oli tuonut mukanaan ystävänsä sadepilven, joka on melko harmaa
kaveri. Näin se keli joskus asettaa haasteita kulkijan matkalle ja niin vain
kävi, että huippu jäi muutaman hassun askeleen päähän. Signaldaleniin oli ja on
siis palattava! Huiputuskuoharikin jäi taskuun avaamattomana.
|
Taidevenytys. |
|
Melkein-huiputtajat. |
Lisää lunta
löydettiin Sjufjelletiltä. Ja ai että, mitä liisteriä löydettiinkin! Mutta ilo
ei ollut tämän näköinen ollenkaan vaan vielä parempi, kun alastullessa
saavutimme puurajan. Lumi oli täydellistä kesäfirniä ja laikkuja tuntui
löytyvän kaikkialta. Ja jos laikkua ei ollut, niin otettiin vähän vauhtia mättäältä.
Sellaista se kesälasku on.
Vaikka suksenpohjia
ei liikaa voikaan kuluttaa, niin päätettiin vaihtaa lajia välillä pyöräilyyn.
Suuntana oli tunturi lähellä Tromssan kylää. Hyvä keli, hyvä seura, ei
hyttysiä, vuoret ja meri näkyvissä – ei muuta kuin polkemaan. Huomattiin vaan
matkan varrella, että pyöräilyyn löytää ihan uusia ulottuvuuksia, kun etsiytyy
hiukan kosteammalle alustalle eli suolle. Tai kun valitsee pyöränrengastakin
kapeamman polun, jossa on kivi siellä toinen täällä. Lisää elämyksiä saa myös
lumenviipymien ylityksistä ja vuolaiden kevätpurojen kahlaamisista.
|
Maastopyöräilemässä. |
|
Norjalainen pyöräparkki. |
|
Vesieste. |
|
Polulla. |
|
Wuhuu!! |
Kaiken tämän
harrastamisen välissä vietettiin ikimuistoinen juhannus henkeäsalpaavan
kauniilla paikalla Lyngenin kärjessä, Lyngstuvalla. Koko päivän
henkeäsalpaavuutta ei vähentänyt se, että aurinko paistoi pilvettömältä
taivaalta ja tunturituulikin oli lempeä kuin juhannusaattona sopii olla. Näin
hienon päivän ratoksi kiipesimme Russelfjelletin huipulle matkalla nauttien
retkestä ja hetkestä. Niin kesä ei tälläkään huipulla vielä ollut etteikö huipulta
olisi lumienkeleitä löytynyt.
|
Kesän merkkejä. |
|
Huiputtajat. |
|
Lumienkelit. |
Pikkupatikka
kävelevän jukeboksin perässä toi juhlapaikalle musiikin siivin. Ja tässä
leirissä ei mitään pussipastaa sitten syötykään. Alkupaloiksi grillattiin
maissit ja ananakset, sitten päästiin hampurilaisiin käsiksi. Omomom,
mansikoita makusteltiin sellaisenaan. Mutta sitten. Reissukaverimme Jani taikoi
rinkastansa kakun mansikkahilloineen, kiiveineen ja kermavaahtoineen. Huhhuh,
aikamoisen makoisaa. Päivä oli ollut täydellinen.
|
Jukeboksi. |
|
Lyngstuva. |
|
Ok telttapaikka. |
|
Ai että! |
Leppoisan letkeä
kesäreissumme Norjaan päättyi vesisateeseen, oli siis aika lähteä kotiin hymy
huulilla.
Norja oli sen verran
inspiroiva maa, että vanhojen harrastusten lisäksi löysimme monta uutta lajia.
Pysy mukana blogimme matkassa, niin saatat kuulla ja nähdä niistä lisää!
Vuoriterveisin Elina ja Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti